Kaikki sai alkunsa kellarista.
Otin ensimmäisen kerran sakset käteen ja leikkasin pikkuveljeni hiukset. En silloin vielä tiennyt, mihin se hetki tulisi johtamaan, mutta jotain siinä syttyi. Hiusten tekeminen tuntui omalta jutulta ja siitä lähtien olen halunnut kehittyä siinä koko ajan paremmaksi.
Nyt olen 18-vuotias parturi, ja takana on noin kahden vuoden kokemus alalta. Vicutz syntyi halusta tehdä hiustenleikkauksista enemmän kuin vain peruspalvelu. Haluan, että jokainen asiakas lähtee tuolista hyvällä fiiliksellä ja juuri omaan tyyliinsä sopivalla lookilla.
Erityisesti miesten hiustenleikkaukset ja permanentit ovat lähellä sydäntäni. Oli kyseessä sitten siisti saksityö, fade tai näyttävä permanentti, teen jokaisen työn huolella ja asiakkaan toiveita kuunnellen.
Kellarista alkanut harrastus on kasvanut intohimoksi, ja tänä päivänä saan tehdä sitä, mistä oikeasti nautin.
Tervetuloa Vicutziin – Tyyli alkaa hiuksista